PT Laura Hellén
Moikka!
Olen Laura Hellén, Helsingissä asuva 44-vuotias auktorisoitu FAF personal trainer, yrittäjä, lähihoitaja ja perheenäiti.
Valmistuin lähihoitajaksi joulukuussa 1999 ja sen jälkeen hoidin työkseni lapsia, vieraita ja omia, joista viimeiset reilu 14 vuotta toimin yksityisenä perhepäivähoitajana. Vaikka rakastin työtäni, tiesin, etten sitä kuitenkaan aio tehdä loppuelämääni ja pari vuotta sitten mielessä alkoi kutkuttaa ajatus personal traineriksi opiskelusta.
Löysin itse liikunnan ilon vasta nuorena aikuisena, mutta siitä asti olen käynyt kuntosalilla, juossut ja hiihtänyt säännöllisesti sekä välillä kokeillut myös muita lajeja silloin, kun aikaa on ollut. Liikunnasta on näinä vuosina tullut intohimoni ja halusin oppia siitä lisää sekä alkaa työkseni ”liikuttamaan” ihmisiä.
Niinpä aloitin personal trainerin opinnot FAF:lla (Fysioline Academy of Finland) loppuvuodesta 2021 perhepäivähoitajan työn ohessa ja kesällä 2022 valmistuin FAF personal traineriksi. Sen jälkeen sain muutamia yksilövalmennettavia, jotka halusivat kohentaa kuntoon tai pudottaa painoaan.
Syksyllä 2022 toimin Juoksukoulu Vauhtisammakon apuohjaajana ja sieltä ja erilaisilta kursseilta ja webinaareista olen opetellut uusia asioita juoksu- ja hiihtoharrastuksen liittyen. Näiden lisäksi minua kiinnostaa valmentajana voimatreenin yhdistäminen kestävyysliikuntaan sekä liikuntaa tukeva kasvis- ja vegaaniruokavalio.
Keväällä 2023 aloin vetämään juoksuryhmiä ja kesällä porrastreeniryhmiä.
Talvet asun Kainuun Paltamossa kakkoskodissani, joten ohjaamani liikuntaryhmät ovat silloin tauolla tai räätälöidään kiinnostuneiden kesken toimimaan talven yli etänä, samoin yksilövalmennus.
Personal trainerina olen rento, mutta osaan olla myös tarpeeksi vaativa, joten ei treeneissä löysäillä, vaikka kivaa onkin. Minulle on tärkeää ottaa asiakkaan yksilöllisesti huomioon ja huolehtia siitä, että heillä on kaikki hyvin.
Parasta on, kun saan asiakkaan käymään epämukavuusalueellaan ja ylittämään itsensä. Ja kun saan sytytettyä heissä liikuntakipinän ja ottamaan ensimmäiset askeleet kohti omaa hyvinvointia.
Tervetuloa mukaan mahtavalle matkalle löytämään liikunnan ilo!
-Laura
